Miten hoitaa palovammaa kotona 

Palovammat sattuvat useimmiten kotona ja ne voivat syntyvä esimerkiksi kosketuksesta kuumaan esineeseen, kuumasta nesteestä tai höyrystä, mutta myös syövyttävästä kemikaalista tai voimakkaasta sähköjännitteestä. Onneksi useimmat palovammat ovat kuitenkin lieviä ja ne voidaan hoitaa kotona, kunhan vamman aste ja laajuus arvioidaan oikein. 

Miten tunnistaa kotona hoidettava palovamma? 

Palovammat jaetaan kolmeen asteeseen niiden laajuuden ja syvyyden mukaan. Laajuutta kuvataan yleensä prosenttilukuna eli arviona siitä, kuinka monta prosenttia koko ihon pinnasta on vaurioitunut. Esimerkiksi yläraajan kokoinen palovamma-alue vastaa noin 9 % koko kehon pinta-alasta. Nyrkkisääntönä voidaan todeta, että kämmentä pienemmät 1. asteen palovammat voidaan hoitaa kotona. 

  1. asteen palovamma ulottuu vain ihon pintakerrokseen

Tällainen palovamma voi syntyä hyvin lyhyestä kosketuksesta kuumaan esineeseen. Iho voi punoittaa ja olla kipeä, mutta tunto on säilynyt ennallaan. Ensimmäisen asteen palovamma paranee jälkiä jättämättä ja on hoidettavissa omatoimisesti.  

  1. asteen palovamma on kohtalaisen vakava

Toisen palovamma voi olla joko pinnallinen tai syvä, molemmissa tapauksissa ihon pintakerros on vaurioitunut kokonaan. Pinnallisille vammoille tyypillistä on iholle muodostuvat rakkulat ja syvissä toisen asteen palovammoissa rakkuloiden pinta irtoaa. Tällaiset palovammat ovat hyvin kivuliaita.  

Hyvin pienet toisen asteen palovammarakkulat voidaan hoitaa kotona.

  1. Kolmannen asteen palovammassa iho on tuhoutunut kokonaan

Kolmannen asteen palovammassa iho on tuhoutunut kokonaan ja vaurio ulottuu ihonalaisiin kudoksiin asti ja hermopäätteet ovat vaurioituneet. Ihovaurio itsessään on tunnoton. Kolmannen asteen palovamma vaatii aina välitöntä lääkärin hoitoa. 

Milloin on mentävä lääkäriin? 

Hakeudu aina lääkärin hoitoon, jos: 

  • Palovamma on yli kämmenen kokoinen 
  • Vamma sijaitsee kasvoissa, käsissä, jaloissa, nivusissa tai sukuelinten alueella 
  • Iho on tuhoutunut tai siinä on rakkuloita 
  • Potilas on lapsi, iäkäs tai perussairas (esim. diabeetikko) 
  • Palovamma on sähkön, kemikaalin tai säteilyn aiheuttama

Kotona hoidettavan palovamman ensiapu 

  1. Viilennä ihoa heti:
    Aseta palanut alue viileän, mutta ei jäätävän kylmän, juoksevan veden alle 10–20 minuutiksi. Tämä pysäyttää kudosvaurion etenemistä ja lievittää kipua. 
  1. Älä puhko rakkuloita:
    Rakkulat suojaavat ihoa tulehdukselta. Jos rakkula puhkeaa itsestään, haava tulee puhdistaa ja peittää siteellä tai rasvaharsosidoksella. 
  1. Hoida ja suojaa:
    Ehjälle ja rakkulattomalle iholle voi muutaman päivän päästä levittää B-vitamiinivoidetta, sillä palaneen ihon kosteuden ylläpitokyky heikkenee ja kuivan ihon uusiutuminen on hidasta. 
  1. Kivunhoito:
    Kipua voidaan lievittää kostealla liinalla tai apteekista saatavalla kostealla rasvaharsotaitoksella. Tarvittaessa kivun hoitoon voidaan käyttää myös parasetamolia.  

Ensiavun jälkeen 

Parantunut palovamma-alue vaurioituu herkästi. Iholle saattaa ilmestyä uusia nesterakkuloita tai ihorikkoja paranemisen jälkeen.  Seuraa palovamman paranemista päivittäin, pidä palanut alue puhtaana ja tarvittaessa vaihda mahdollinen sidos muutaman päivän välein. Rasvaa ihoa hajustamattomalla voiteella, sillä hajusteet ärsyttävät rikkoutunutta ihoa. Vältä auringonvaloa, koska palanut iho on erittäin herkkä auringon UV-säteilylle. Kun iho parantunut kokonaan voidaan saunoa, uida ja urheilla normaaliin tapaan. Muista kuitenkin, että palanut iho voi olla herkkä kuumalle ja kylmälle vielä pitkään. 

 

Manuka Fill® haavahunaja ja HaavaVEX ® haavavoide

Manuka Fill® haavahunaja sisältää 100-prosenttista uusiseelantilaista Leptospermum scoparium -manukahunajaa. 

Manuka Fill® on puhdistettua, huolellisesti testattua ja sterilisoitua, jonka vuoksi se sopii hyvin haavanhoitoon. Manuka Fill® auttaa ylläpitämään kosteaa haavanparanemisympäristöä, joka myötävaikuttaa haavan nopeaa paranemista. 

Manuka Fill® haavahunajaa käytetään myös terveydenhuollon ammattilaisten toimesta vaikeasti paraneviin haavoihin kuten säärihaavat, painehaavat, ensimmäisen ja toisen asteen palovammat, leikkaushaavat, traumahaavat, syvät haavat, diabeetikon haavat sekä ihonottokohdat. Manuka hunaja voide sopii yhtä hyvin myös pienempiin tavanomaisempiin haavoihin, hiertymiin ja hankaumiin. Hunajan käyttö haavanhoidossa.

Manuka Fill® hunaja voidetta saatavilla apteekeista ilman reseptiä. 

HaavaVEX® haavavoide sisältää SCX-teknologialla vakautettu hopea

Hopean käyttö haavan hoidossa perustuu sen antiseptisiin ja desinfioiviin ominaisuuksiin ja hopealla on biosidinen vaikutus monenlaisia patogeenejä vastaan. Hoipean lisäksi HaavaVEX® haavavoide sisältää ihoa kosteuttavaa ja haavan paranemista edistävää hyaluronihappoa.

HaavaVEX haavavoidetta käyttökohteita ovat: Infektoituneet ja tulehdukselle alttiit haavat, haavaumat, hiertymät, ekseema, rinnan alueen eryteema, makuuhaavat, vähäiset palovammat, fibriiniset haavat, pienet viiltohaavat, jalkasieni, aurinkoihottuma