Hunaja haavan hoidossa

Hunaja ja teetä, hunajaa omenoihin tai vaikka puuron kanssa – kaikki kuulostaa normaalilta ja herkulliselta. Hunaja haavoille? Se saattaa kuulostaa hieman epätavalliselta, mutta hunaja on itse asiassa auttanut parantamaan haavoja jo tuhansien vuosien ajan. Nykyään on tarjolla tuotteita, joissa hunajan antibakteeriset ominaisuudet ja ainutlaatuinen pH-tasapaino tekevät siitä hyödyllisen hoidon haavoille.

Akuutit ja krooniset haavaongelmat ovat haaste myös terveydenhuollossa. Kroonisesta haavasta kärsii elämänsä aikana noin 3 % väestöstä ja niiden yleisyys lisääntyy väestön ikääntyessä. Haavat ovat paitsi kansanterveydellinen myös taloudellinen rasite. Tapauksia diagnosoidaan jopa 80 000 vuosittain ja haavanhoidon arvioidaan aiheuttavan noin 2–4% koko terveydenhuollon kustannuksista. Väestön ikääntyminen, diabeteksen yleistyminen ja erilaisten leikkaustoimenpiteiden kasvu lisäävät haavanhoidon tarvetta. Kroonisia haavoja ovat laskimoperäinen säärihaava, painehaava ja diabeetikon jalkahaavat.

Hunaja haavan hoidossa
Haavanhoitoalan ammattilaiset käyttävät tyypillisesti lääkkeellistä hunajaa kroonisten haavojen hoitoon. Manuka-hunajassa on korkeat pitoisuudet antibakteerista ainesosaa metyyliglyoksaalia (MGO). Hunaja imee kosteutta haavasta estäen näin bakteerien kasvua. Hunajan korkea sokeripitoisuus pitää osmoottisen paineen avulla haavan kosteana, edistäen sen paranemista. Kostea haavaympäristö helpottaa sidoksen poistamista ja näin ennaltaehkäisee ärsytystä sekä kipua. Hunaja toimii antibakteerisena, anti-inflammatorisena ja hajua poistavana aineena.

Manuka Fill® haavahunaja
Manuka Fill® haavahunaja sisältää 100-prosenttista uusiseelantilaista Leptospermum scoparium -manukahunajaa. Manuka Fill® on puhdistettua, huolellisesti testattua ja sterilisoitua, jonka vuoksi se sopii hyvin haavanhoitoon.

Manuka Fill® auttaa ylläpitämään kosteaa haavanparanemisympäristöä, joka myötävaikuttaa haavan nopeaa paranemista. Haavavoiteen korkea sokeripitoisuus luo haavaan osmoottisen vaikutuksen, joka nopeuttaa nekroottisen kudoksen hajoamista ja vähentää hajun muodostumista. Manuka Fill® ehkäisee bakteerien kasvua ja sillä on antibakteerinen sekä tulehdusta ehkäisevä vaikutus.

Manuka Fill® haavahunajaa voidaan käyttää hyvin pienempiin tavanomaisempiin haavoihin, hiertymiin ja hankaumiin, myös yhdesä hunajasidosten tai tavallisten haavasidosten kanssa. Terveydenhuollon ammattilaisen toimesta hunajaa voidaan käyttää vaikeasti paraneviin haavoihin kuten säärihaavat, painehaavat, ensimmäisen ja toisen asteen palovammat, leikkaushaavat, traumahaavat, syvät haavat, diabeetikon haavat sekä ihonottokohdat.