12 faktaa nenästä?

Aina ei tule ajatelleeksi, miten paljon nenä vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin.

Tässä 12 mielenkiintoista faktaa nenästä:

1. Hajuaisti on ainoa viidestä aistista, joka on suoraan yhteydessä aivojen muistia ja tunteita säätelevään osaan.

2. Aivojen alue, jolla hajut aistitaan, on naisilla 50 % suurempi kuin miehillä.

3. Nenä ja poskiontelot tuottavat lähes litran limaa vuorokaudessa.

4. Kuorsaatko? Et ole ainoa. Noin 45 % miehistä ja 25 % naisista kuorsaa.

5. Yksi aivastus tuottaa noin 40 000 pisaraa, vauhtia aivastuksella on yli 30 km/h ja pisarasuihkun säde 5 astetta.

6. Et aivasta nukkuessasi, sillä hermosto, joka laukaisee aivastuksen, on myös unessa.

7. Oletko nälkäinen? 80 % maistamastasi ruuasta, määrittyy sen mukaan, mitä haistat.

8. Nenäkarvat kuljettavat limaa nenän takaosaan 5–8 minuutin välein.

9. Nenäkalvon väri kertoo ihmisen terveydestä. Vaaleanpunainen on merkki terveestä nänäkalvosta, punainen viittaa tulehdukseen ja allergiakauden aikana nenäkalvon väri muuttuu harmaaksi tai hailakan vaaleanpunaiseksi.

10. Nenäkarvat liikkuvat jopa 20 tuntia kuoleman jälkeen. Tutkijat uskovat, että niiden avulla voidaan määrittää ihmisen kuolinaika.

11. Lima sisältää ainesosia, jotka pitävät ihmisen terveenä. Tästä syystä flunssan aikana liman määrä lähes tuplaantuu.

12. Ihmisillä on 12 miljoonaa hajureseptorisolua, jäniksillä 100 miljoonaa ja vihikoirilla jopa 4 miljardia.

 

Jos nenä on tukkoinen helppokäyttöinen Breathe Right® nenäteippi auttaa

Jos nenä on tukkoinen ja urheileminen tai nukkuminen on hankalaa, tarjoaa Breathe Right® nenäteippi nopeaa helpotusta hengittämiseen.Breathe Right® -nenäteippi soveltuu moneen tilanteeseen. Tehokkaat, lääkkeettömät ja helposti levitettävät teipit helpottavat kuorsausta ja tukkoista nenää yöllä, vilustumisesta tai vinosta nenän väliseinästä aiheutuvaa tukkoisuutta. Breathe Right® -nenäteippi tuo avun allergiaoireisiin välittömästi ja myös urheilijat hyötyvät teipistä.

Kun kiinnität nauhan, se auttaa avaamaan nenää ja tarjoaa välitöntä helpotusta nenän tukkoisuuteen. Breathe Right® -nenäteipit avaavat nenäsi jopa 38 % enemmän, ja niitä voidaan käyttää joka ilta, mikä auttaa sinua hengittämään ja nukkumaan paremmin, kun kärsit nenän tukkoisuudesta.

Breathe Right® -nenäliuska on ainutlaatuisesti suunniteltu joustavilla ”jousimaisilla” nauhoilla, joka kiinnittyy hellävaraisesti kunkin sieraimen aukon yläpuolelle. Kun nauhat yrittävät suoristua takaisin alkuperäiseen muotoonsa, ne nostavat varovasti nenän sivuja ja avaavat nenän välittömästi.