Rauta on välttämätön ravintoaine kaikenikäisille, mutta erityisesti lapsille ja nuorille, koska rauta tukee lasten kasvua ja kognitiivista kehitystä. Siksi lapsuudessa ja nuoruudessa voi olla tarpeen tarkkailla päivittäistä raudansaantia.
Miksi rautaa tarvitaan?
Lasten ja nuorten kasvun ja kognitiivisen kehityksen lisäksi rauta edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. Rauta edistää hemoglobiinin ja myoglobiinin muodostumista. Ne ovat proteiineja, jotka osallistuvat hapen kuljetukseen veressä ja lihaskudoksissa. Rautaa on myös entsyymeissä, jotka säätelevät tärkeitä kehon aineenvaihdunnan toimintoja.
Raudan merkitys sikiön kehityksestä teini-ikään
Rauta on välttämätön ravintoaine lapsen keholle jo ennen syntymää. Sikiö ottaa tarvitsemansa raudan äidiltä istukan kautta ja alkaa kerätä rautavarastoja, joista on hyötyä syntymän jälkeisten kuuden ensimmäisen kuukauden aikana. Sikiön rautavarastot eivät pääse kehittymään , jos äiti on vakavasti raudanpuutteinen. Täysimetysaikana (n. 6 kk syntymästä) lapsen ainoa raudan lähde on äidinmaito tai vaihtoehtoisesti äidinmaidonkorvike. Tässä elämänvaiheessa lapsen kasvu on nopeaa ja hän tarvitsee päivittäin enemmän rautaa kuin aikuisiässä. Samoin esimurrosiässä ja murrosiässä raudantarve lisääntyy. Lapsen raudantarve voidaan kattaa monipuolisella ja tasapainoisella ruokavaliolla ja tarvittaessa rautalisän avulla.
Miksi lapsilla on joskus raudan puutetta?
Koska kasvu lisää raudantarvetta, raudanpuute lapsella ei ole harvinaista.
Lasten ja nuorten raudanpuutteen tärkeimmät syyt ovat seuraavat:
- Vähentynyt raudan saanti ruokavaliosta
- Vähentynyt raudan imeytyminen johtuen olosuhteista, jotka heikentävät suoliston solujen kykyä imeä ravintoaineita
- Vähentynyt prenataalinen raudan kertymä: yleistä erityisesti keskosena syntyneillä vauvoilla, koska suurin osa vauvassa syntymähetkellä olevasta raudasta on kertynyt raskauden kolmen viimeisen kuukauden aikana;
- Lisääntynyt verenhukka, joka liittyy tiettyihin fysiologisiin tiloihin (kuukautiskierto), traumaan tai maha-suolikanavaan vaikuttaviin tiloihin ja infektioihin.
Kun raudanpuute on merkittävä, saattaa ilmaantua tiettyjä häiriöitä tai oireita, jotka ovat tyypillisiä raudanpuuteanemialle. Useimmissa tapauksissa anemia on tilapäistä, se kehittyy hitaasti ja voidaan hoitaa rautapitoisella ruokavaliolla.
Lasten raudanpuutteen yleisimpiä oireita:
- Yleinen väsymyksen tunne
- Ärtyneisyys, päänsärky, migreeni
- Univaikeudet
- Vaalea iho ja limakalvot
- Kynsien ja hiusten lisääntynyt hauraus
- Hengenahdistus ja hengitysvaikeudet
- Takykardia
- Keskittymisvaikeudet;
- Kasvun hidastuminen.
Sopiva rautavalmiste lapsille
Kun monipuolinen ja tasapainoinen ruokavalio ei riitä takaamaan riittävää päivittäistä raudan saantia lapselle tai nuorelle, lastenlääkäri voi arvioida, onko tarpeen ottaa käyttöön rautaa sisältävä ravintolisä.
SiderAL® Junior rautalisää voidaan käyttää, kun lapsen tai nuoren raudan tarve on lisääntynyt esimerkiksi urheiluharrastuksen myötä. SiderAL® Junior sisältää kolanmakuista jauhetta, joka sulaa suussa. Sukrosomiaalinen rauta imeytyy erinomaisesti ja välttää rautavalmisteille tyypilliset maha-suolikanavan ärsytyksen ja epämukavuuden. SiderAL® Junior maistuu hyvältä ja sen antaminen on helppoa valmiiksi pakattujen annospussien ansiosta.
SiderAL® Drops on suunnattu erityisesti pienille lapsille, tukemaan ensimmäisten elinvuosien lisääntynyttä raudan tarvetta kasvuprosessin yhteydessä. SiderAL® Drops on hyvänmakuinen, sukrosomiaalista rautaa sisältävä rautatippa, joka on suunniteltu erityisesti pienille lapsille, sillä sen sisältämän tiputtimen ansiosta rauta on helppo annostella pienellekin lapsille.