Polttava tunne rintalastan alla aterian jälkeen on tuttu monelle. Satunnainen närästys on yleistä, jopa joka kymmenes ihminen kärsii siitä viikoittain. Kun oireita esiintyy useammin kuin kaksi kertaa viikossa, taustalla voi kuitenkin olla refluksitauti eli gastroesofageaalinen refluksisairaus. Se on krooninen tila, joka vaatii usein sekä elintapamuutoksia että aktiivista hoitoa.
Refluksitaudissa mahalaukun hapan sisältö nousee toistuvasti takaisin ruokatorveen. Syynä on ruokatorven alaosan sulkijalihaksen toimintahäiriö. Normaalisti sulkijalihas toimii venttiilinä, joka estää happaman mahansisällön takaisinvirtauksen, mutta refluksitaudissa se voi olla heikentynyt tai rentoutua väärään aikaan. Pitkään jatkuessaan refluksitauti voi aiheuttaa vaurioita ruokatorven limakalvolle, sillä ruokatorven sisäpinta on herkkä happamalle mahanesteelle. Joillakin potilailla taustalla todetaan myös palleatyrä, jossa osa mahalaukusta työntyy pallean aukon kautta rintaontelon puolelle ja häiritsee sulkijalihaksen toimintaa.
Miten refluksitauti oireilee?
Närästys on refluksitaudin tunnetuin oire, mutta se ei ole ainoa. Mahahappojen nousu ruokatorveen voi ärsyttää äänihuulia ja kurkun limakalvoja aiheuttaen äänen käheyttä, kurkkukipua ja tarvetta yskiä. Joillakin nieleminen voi tuntua vaikealta tai kivuliaalta, jos refluksi on aiheuttanut ärsytystä tai vaurioita ruokatorvessa. Hapan maku suussa, röyhtäily ja hampaiden kiillevauriot ovat sekin mahdollisia oireita.
Oireet pahenevat usein makuuasennossa, minkä vuoksi ne voivat häiritä erityisesti yöunta. Osalla oireet ovat päivittäisiä, toisilla ne ilmaantuvat vain tiettyjen ruokien jälkeen tai stressaavina ajanjaksoina.
Kuka sairastuu refluksitautiin?
Refluksitauti voi tulla kenelle tahansa, mutta elintavoilla on merkitystä. Ylipaino lisää vatsaontelon painetta ja altistaa selvästi refluksioireille. Rasvainen ruoka ja tupakointi heikentävät sulkijalihaksen toimintaa. Tietyillä ruoilla ja juomilla, kuten voimakkaasti maustetuilla ruoilla, alkoholilla, kahvilla ja hiilihapollisilla juomilla voi myös olla oireita pahentava vaikutus.
Raskaana olevilla riski saada refluksioireita on suurempi, sillä kasvava kohtu aiheuttaa painetta vatsan alueella ja hormonaaliset muutokset voivat vaikuttaa sulkijalihaksen toimintaan. Raskauden aikana suositellaan ensisijaisesti lääkkeettömiä hoitokeinoja.
Mitä itse voit tehdä?
Elintapamuutokset ovat refluksitaudin hoidon perusta. Raskaiden aterioiden nauttimista muutama tunti ennen nukkumaanmenoa kannattaa välttää, sillä makuuasento helpottaa happaman mahansisällön nousemista. Jos närästys vaivaa erityisesti öisin, sängyn pääpuolen korottaminen voi auttaa. Ylipainoisilla jo pienikin painon pudotus voi lievittää oireita merkittävästi. Tupakoinnin lopettaminen on yksi tehokkaimmista keinoista vähentää refluksia, ja myös oireita pahentavien ruoka-aineiden tunnistaminen kuuluu arjen hallintakeinoihin. Ruokapäiväkirjan pitäminen voi auttaa selvittämään, mitkä ruoat pahentavat juuri sinun oireitasi.
Milloin lääkäriin?
Lääkäriin kannattaa hakeutua, jos oireet toistuvat useita kertoja viikossa eivätkä helpota elintapamuutoksilla. Erityisen tärkeää on hakeutua arvioon, jos oireisiin liittyy nielemisvaikeuksia, laihtumista, oksentelua tai verta ulosteessa. Yli 50-vuotiaana uudet refluksioireet on aina hyvä käydä näyttämässä lääkärillä.
Nopea apu närästykseen
Esolief on ruokatorven refluksioireiden hoitoon tarkoitettu lääkkeetön liuos, joka suojaa ruokatorven limakalvoa vatsan suolahapon vaikutuksilta ja edistää limakalvovaurioiden paranemista. Se lievittää oireita nopeasti, vaikutus alkaa 30 minuutissa ja kestää yli kolme tuntia. Esolief otetaan yhtenä annospussina jokaisen aterian jälkeen ja ennen nukkumaanmenoa, ja sitä voidaan käyttää sellaisenaan tai happosalpaajahoidon ohella.
Kliinisessä tutkimuksessa* todettiin, että kun perinteisen happosalpaajalääkityksen rinnalla käytettiin Esolief-valmistetta, useamman potilaan oireet – närästys, hapon nousu ruokatorveen, rintalastan kipu ja hapan maku suussa – helpottuivat kahden viikon hoitojakson aikana verrattuna lumeryhmään.
Savarino V, et al. Aliment Pharmacol Ther 2017: 45(5):631–642.